Sielun rauhoitus
Keväisin ja alkukesällä olen usein kovin rauhaton ja samalla loputtoman väsynyt. Kestää hetken, että keho ja mieli tottuvat lisääntyneeseen valoon, d-vitamiinitason nousuun auringon ansiosta, lämpöön, vihreyteen… kaikkialla virtaavaan ja kohisevaan Elämään, sen paloon.
Tänään olen siivonnut oikein ajatuksella. Tein listan tehtävistä, jaoin asiat riittävän pieniin palasiin (riisu petivaatteet; laita puhtaat lakanat; viikkaa vaatteet kaappiin, imuroi lattia jne.) Aloitin makuuhuoneesta. Viikkasin nojatuoliin ja vähän muuallekin kertyneet vaatekasat kaappiin ja pyykkikoriin tarpeen mukaan. Vein petivaatteet pyykkiin ja vaihdoin puhtaat. Imuroin nurkkia myöten huolella. Avasin ikkunan ja suljin huoneen oven että se saisi raikastua kunnolla. Vein ovensuussa pitkään odottaneet talvivaatekasat kellariin. Siivosin keittiön oikein perusteellisesti. Lakaisin. Hoidin asioita kaupungilla. Pesin muun ohessa pari pyykkikoneellista.
Urakkaa jäi vielä: muiden huoneiden imurointi, pölyjen pyyhintä ja lattioiden pesu odottaa huomista. En halunnut uuvuttaa itseäni. Vaikka teinkin asiat kaikessa rauhassa, kehoni sietää vain tietyn määrän rasitusta – on lopetettava vähän ennen kuin tuo raja tulee näkyviin. Idea tässä oli kuitenkin se rauha. Ei ollut kiire. Käytin tehtäviin juuri sen verran aikaa kun tarvitsi. En lötköillyt, mutten myös hätäillyt ja kiirehtinyt siksi, että on vielä niin paljon muuta.
Ei ollut. Ei juuri sillä hetkellä. Eikä juuri tällä hetkellä. Juuri tällä hetkellä on vain tämä hetki. Aina. Elä se. <3
Silloin kun luonnossa fiilistelykään ei auta, arkisiin askareisiin keskittyminen voikin tehdä ihmeitä. 😉 Avuksi sielun rauhoituksessa voivat olla myös mantrat, manifestointilauseet tai muut loitsunomaiset toistuvat omien periaatteiden vahvistukset. Itse kerron nämä asiat itselleni aamuisin noustuani istumaan, paljaat jalat tukevasti vasten lattiaa. Samalla hengitän syvään ja rauhallisesti nenän kautta, vatsanpohjasta asti, avaten itseni uudelle päivälle. Näistä Reikin periaatteista on monta muunnelmaa, tässä omani.
Tänään teen parhaani, jotta
1. En hermoile.
2. En vihastu.
3. Työskentelen ahkerasti.
4. Osoitan kunnioitusta muita kohtaan.
5. Olen kiitollinen.
Jos tarvitset muuta pientä jeesiä sielun tai mielen rauhoittamiseen tai ajatustesi / elämäntilanteesi selvittämiseen, soita minulle. Olen täällä – Sinua varten. <3
–Ylva (234)
Kuva: Anni Nykänen / Mummo.http://mummo.sarjakuvablogit.com/files/2015/04/noeta_akka.jpg
Voiko ennustamista opiskella?
….kysyttiin minulta tänään. En miellä itseäni “ennustajaksi” siten, että voisin antaa suoria “kyllä, ehdottomasti”- tai “ei missään tapauksessa” -vastauksia mihinkään kysymykseen, mikä tuntuu monille olevan ennustajan määritelmä. Nimitän itseäni noidaksi, vaistoeläimeksi tai esim. kortteja käsitellessäni tulkiksi. Näistä tulkki on ehkä käytännönläheisin määritelmä. Saan nostamieni korttien avulla yhteyden kaikkeuden energioihin, joiden kautta lähden määrittämään ensin kysyjän nykytilannetta ja sitten uusien korttien ja lisäkysymysten kautta yksityiskohtaisempia seikkoja. Koetan kuitenkin aina muistaa mainita kysyjälle, että tilannekuva, joka tässä hetkessä nousee esiin, on riippuvainen hänen itsensä valinnoista tästä hetkestä eteenpäin. Koen, että universumissa kaikki liittyy kaikkeen – joskus tulkki pystyy hyvin vahvasti näkemään, että kyllä, näistä lähtökohdista vaikuttaa siltä että asia X tapahtuu, tai ei, näistä lähtökohdista katsoen ei vaikuta todennäköiseltä. Joskus tulkinta on… no, tulkinnanvaraisempi. 😀 Silloin on todennäköistä, että muuttuvia tekijöitä on edessä vielä niin paljon, että kaikkeuskaan ei tiedä lopputulosta. Ehkä kysyjä ei vielä oikein edes tiedä tahtooko asiaa X oikeasti. (Silloin oikea kysymys olisikin ehkä jokin muu kuin “tapahtuuko asia X”.)
Mutta voiko tulkitsemista opiskella jossain? Ihan varmasti voi. Etenkin verkko-opistot ovat pullollaan monenmoisia kursseja niin tarot-tulkintaan, selvänäköön, parantamiseen kuin mihin tahansa muuhun “noidantyön” osa-alueeseen. Ensimmäinen kysymys kuitenkin tässä asiassa on: koenko olevani intuitiivisesti tietoinen. Joillain meistä vaistoelämä, asioiden tietäminen ja näkeminen, on luonnostaan vahva osa olemustamme. Toisilla kyky on ehkä piiloutunut arjen kuohuihin ja esimerkiksi hyvin materiaali- tai älyorientoituneen elämäntavan alle. Tai ehkä sinä itse tai kasvattajasi pelkäsivät tai väheksyivät kykyäsi lapsena ja tukahdutit sen?
Ensimmäinen askel “ennustamisen” opiskelussa voisi siis olla tietoinen intuition harjoittaminen kaikessa, ihan arkisissa asioissa. Opettele luottamaan vaistoosi: huomioi mitä alitajuntasi yrittää sinulle kertoa, ja pohdi tapahtumien jälkeen missä olit oikeassa, mitä taas et “nähnyt” ennalta. Opi siis tuntemaan Itsesi. Etsi myös rauhassa itsellesi parhaiten sopivaa apuvälinettä kanavointiin: joillekin se on tarot-pakka tai useampi, toisille kirkas pinta kuten lasipallo tai vesimalja, jollekulle unten maailma, jollekin tietyn elementin energiaan keskittyminen… tai jokin aivan muu. Kaikki tekniikat eivät sovi kaikille – käytä aikaa siihen että löydät sen, mikä juuri Sinua puhuttelee kaikkein eniten. Kun olet harjaantunut yhden menetelmän käytössä riittävästi, pystyt luultavasti ottamaan vastaan energioita muillakin menetelmillä helpommin. Ole kuitenkin kärsivällinen harjoittelussa. Pakolla tai kiireellä ei tule kuin… no, tiedätte ehkä vanhan sanonnan siitä millaisia kakaroita. 😉
Myös meditaatiosta (tai arkisemmin meditatiivisesta läsnäolosta, eli mindfullness-tekniikoista ja rentoutuksesta) voi olla apua vaistokokemusten vahvistumiseen. Itselleni ratkaiseva tekijä oli henkisellä tiellä tiettyyn pisteeseen eteneminen ja lopulta Reiki Masteriksi opiskelu: käytännön keinojen oppiminen energian kanavointiin avasivat ammolleen korkeamman tietoisuuden portit. Tämä voimisti huimasti myös tarot-tulkintojeni ja loitsujeni osuvuutta. Käytännössä kyse oli siitä, että opin luottamaan vaistotietooni aivan uudella tavalla.
Voiko ennustamista opiskella jossain? Voi. Juuri Sinun arjessasi, joka hetki. Avaa henkinen porttisi ja anna maan, ilman, tulen ja veden energioiden tulla (muista myös irrottaa niistä tulkintahetken jälkeen ja maadoittaa itsesi, ettet uuvu muiden ihmisten ja asioiden energioista!) <3
Ja jos haluat vahvistusta omalle vaistollesi tai koet, ettet ole vielä valmis luottamaan omaan intuitioosi aivan täysin, soita minulle. Olen täällä juuri Sinua varten! <3
–Ylva (234)
Artikkelin kuva: Brandee Pember / Pixabay.
Virtaa voima, lankee sade
Kohta on kesä, ja “pitäisi” saada uutta energiaa valosta, auringosta, lämmöstä. Eihän se aina niin mene, vaan monille loppukevät on kiireisintä aikaa töissä, harrastuksissa, lomanvieton suunnittelussa ja valmistujais- tai muiden kevät- ja kesäjuhlien tiimellyksessä. Tuntuu että olemme vielä talven jäljiltä harmaita, kalvaita varjoja aidoimmasta itsestämme. Aurinko tekee lopulta tehtävänsä täällä pohjolassakin, mutta jos koivujen vihertäessä tuntuu ettet vielä oikein tavoita kevään runsasta kukoistusta, tässä Sinulle pieni lahja minulta.
Mene niin lähelle luontoa kuin pääset. Jos voit mennä metsään vähän syvemmälle, aina parempi, mutta sinulle rakas pihapuu, marjapensaiden välinen siimes tai kaupunkipuiston pieni ruohoplänttikin riittää. Kosketa maata tai puuta paljaalla ihollasi ja lausu tämä voimaloitsu mielessäsi tai ääneen niin monta kertaa kuin tunnet tarvitsevasi. Erityisiä voimalukuja ovat kolme ja seitsemän, mutta vain Sinä tiedät mikä toimii parhaiten juuri Sinulle.
Nouse metsä vajoovalle
Lankee sade kuihtuvalle
Nouse luontoni lovesta
Nouse voimani vaosta
Virtaan vielä uhmaan uuteen
Paisun, hehkun, sytyn tuleen.
Voimakasta toukokuun viimeistä viikkoa Sinulle! Jos tarvitset silmäystä elämäntilanteeseesi tarot-tulkinnasta, henkilökohtaisempia loitsuja tai muuta henkistä / maagista läsnäoloa, soita minulle – olen täällä Sinua varten!
-Ylva (234)
Ihmisten luonnoksia
Luokittelemme ihmisiä päivittäin, jatkuvasti ja kovin helposti niiden ominaisuuksien mukaan, jotka ovat nopeimmin havaittavissa. Se on meille luonnollinen ja nopea tapa hahmottaa maailmaa ympärillämme ja saada alustava käsitys siitä, mihin muut ihmiset asettuvat suhteessa meihin. Emme välttämättä luokittele tarkoituksella ja tietoisesti, saati pahantahtoisesti – se vain on tarpeellista, jotta voisimme kokea jonkinlaista järjestyksen ja hallinnan tunnetta. Luokittelu on kuitenkin aina pelkistävää: se piirtää uusista ihmisistä nopeita karikatyyreja, jotka kuvaavat ehkä heidän huomiotaherättävimpiä piirteitään, sellaisia jotka on helppo tunnistaa ja muistaa.
Koukku piileekin juuri tässä. Kovin usein annamme muiden jäädä pilapiirroksiksi. Ehkä heidän äänekkäimmät piirteensä ovat sellaisia, ettemme halua tutustua lähemmin. Tai ehkä tutustumme paremmin, mutta ensimmäinen luonnos on tehty niin paksuin viivoin että kuvaa on vaikea muuttaa – ehkä emme edes huomaa että karikatyyri on vain luonnos, ja todellinen monitasoinen, värikäs kuva piilee sen sisällä.
Kuva: Karikatyyripiirtäjä Janne Markkanen, https://karikatyyrilahja.wordpress.com/page/7
Jos olemme säännöllisesti tekemisissä, ajan mittaan toisen aidoin minä alkaa murtautua luomamme hahmotelman lävitse. “Nyt se ihminen on varmaan seonnut! En olis ikinä hänestä uskonut!” Ehkä et olisikaan, mutta hän tuskin sekosi. Ehkä katsoit viimein hieman uudesta kulmasta, tai ehkä hän näytti sinulle uuden värikerroksen aivan tarkoituksella. Se on kuitenkin ollut siellä koko ajan.
Tänä viikonloppuna olen nähnyt erään joukon jäsenistä aivan uusia puolia: “tehojuhlijat” pysyivät vesilinjalla, hillitty ja neutraalisti esiintyvä rouva tanssi villisti rajun rockin tahtiin – jota eräs vanhempi, ujoksi tiedetty rouva toivoi, ja tanssi vielä villimmin mukana. Puhuin meediokokemuksista porukan yli 70-vuotiaan seniorin kanssa, joka oli myös joukon ainoa joka uskalsi edes yrittää saunasta mereen. Naiset taisivat saunoa miehiä kauemmin. Joukon nuorin mies tanssi kanssani terassilla eri vuosikymmenten rockshamaanien tahtiin, joista saimme samalla valtavan määrän tietoa tosin entiseksi muusikoksi tiedetyltä keski-ikäiseltä porukan jäseneltä, joka ei yleensä aiheesta paljon juttele.
Muitakin “wow, tällainenko tämä ihminen onkin!”-kokemuksia mahtui samaan tilaisuuteen, ja olen kuitenkin tuntenut jotkut näistä ihmisistä jo vuosia. Ehkä voisimme siis kuunnella hiukan enemmän ja pidempään, ennen kuin “lukitsemme” luonnoksemme ääriviivat mustaan paksuun tussiin. Ehkä tussia ei edes tarvita – voisiko ihmisen kuvan antaa olla häilyvä, reunoilta avoin, altis muuttumaan? Voisimmeko sydämen silmin katsomalla oppia toisiamme syvemmin? <3
-Ylva (234)
Lähemmäs luontoa
Pohdin tässä, millä aineilla korvaan kohta loppuvan ikkunanpesunesteen. Todennäköisesti etikalla ja ruokasoodalla. Olen askel kerrallaan siirtynyt ja siirtymässä luonnonmukaisempiin puhdistusaineisiin: pesupähkinöitä käytin jo 10 vuotta sitten vauvanpyykille, mutta nyt pesen niillä kaiken muun paitsi tahraantuneen valkopyykin. Huuhteluaineen sijasta käytän eteerisellä öljyllä kevyesti tuoksuttamaani etikkaa. Käsitiskiaine ja keittiöpuhdistusaine ovat kaupan tuotteita, mutta ekoystävällisimmästä päästä. Konetiskitabletit menevät vaihtoon seuraavaksi.
Pohtiessani tuli mieleen oma keholllinen luonnollisuus. Suunnilleen vuosi sitten tein lähtöä uimahallista 9-vuotiaiden kanssa, kun toinen istahti raskaasti penkille:
– Sä varmaan vielä rupeet meikkaamaan.
– Mmm… no en kyllä ajatellut näin pelkän kotimatkan takia ruveta.
– Ai? No hyvä! Koska mää en kyllä edes ymmärrä miks aikuset naiset meikkaa! Mun mielestä jokainen on kaunis semmosenaan!
Oli ihana huomata, että nuoret tytöt – joita kaikin tavoin joka suunnasta markkinoidaan aikuistumaan ja muovistumaan yhä aiemmin – ovat löytäneet tällaisen trendin. Oman lapsen ystäväpiirissä sama kehitys näkyy jatkuvan vielä vuosi myöhemmin. Osaa kiinnostaa vaatteet ja kampaukset yhä enemmän, jotkut juoksevat kuraisissa verkkareissa pitkin puistoja tukka hajallaan (köh, voipi olla just se omani 😀 ) mutta ketään ei näemmä painosteta muuttumaan “isommaksi”.
Itselleni ulkonäkö on aina ollut jossain määrin tärkeää. En oikein nuorena ollut siihen ikinä tyytyväinen: oli muka pyöreä maha ja reidet, pitkä nenä, olematon tukka… ja mitähän kaikkea. Myöhemmin elämässä lihoin sairauden takia useita kymmeniä kiloja – toki menetin myös liikunta- ja ajattelukykyni, mutta kiloahdistuksen muistan silti melkeinpä parhaiten, miten nurinkurista! Pariinkymmeneen vuoteen en poistunut kotiovesta ihmisten ilmoille ilman meikkiä ja laittautumista.
Tervehdyin jossain määrin, laihduin. Tuli elämänmuutoksia. Yhtäkkiä huomasin ettei tarvinnut piirtää kulmia ja laittaa ripsiväriä ja korkokenkiä että uskalsi mennä lähikauppaan. Tai pidemmällekään. Muutos tapahtui oikeastan huomaamatta. Vasta myöhemmin aloin ajatella tietoisemmin, miten kaukana luonnollisesta, todellisesta minästäni olin ollut lapsuuden loppuvaiheilta asti.
En mitenkään tarkoita että meikin tai mietittyjen vaatteiden käyttö vieraannuttaa luonnollisuudesta! Kyllä minäkin edelleen meikkaan. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta tuote kerrallaan siirryn luonnollisempaan kosmetiikkaan. Tykkään kauniista vaatteista, mutta ostan ne 95 %:sti kirpputoreilta. Hiuksiakin värjään silloin tällöin, mutta lähinnä luonnonhennalla. Olen myös poistanut hiustuotteistani silikonit ja sulfaatit, ja tutustunut sitä kautta aivan uudenlaiseen hiuslaatuun omassa päässäni. Kun kemialliset aineet eivät silota, venytä, kiillota ja painavina vedä hiusta alaspäin, kävi ilmi, että minulla on kihara tukka! Olen yli 40-vuotias, ja vasta nyt selviää, että minulla on kihara tukka.
Tätä tarkoitan etääntymisellä luonnollisesta minästäni. Jos jatkuvasti peitän tai yritän väkisin pakottaa itseäni muuksi kuin mitä olen, miten voisin itsekään lopulta tuntea todellista olemustani? Tarkoitan tätä niin sielullisesti kuin fyysisesti. Luonto ei tee virheitä: olet täydellinen, suunnitelman mukainen juuri sellaisena kuin olet. Hyväksy itsesi. Olet osa täydellistä luontoa. <3
Iloa, valoa, rakkautta!
–Ylva (234)
Äiti Gaia
Toukokuu on perheessäni yhtä juhlahumua. Äitienpäivän lisäksi tähän kuuhun osuu merkkipäiviä ja muita menoja niin paljon, että usein olen koulujen päättyessä uuvuksissa. Onneksi en ole koskaan ollut kesälomien suorittaja, ja jälkeläiseni tietävät, että meillä saa keksiä aika lailla itse kesärientonsa, synnyttäjä makaa mieluummin auringossa latautumassa kuin kiertää huvipuistoja lomastressistä kärsivien ruuhkaraivoisten keskellä. Kullekin omansa. 😀
Äitienpäivä on omasta äitisuhteestani johtuen minulle kovin ristiriitainen päivä. Nuorempana uhriuduin huolella ellei perhe osannut huomioida tarpeeksi tai “oikein”. En enää. Haluan olla lapsilleni ilo ja odotus, en velvollisuus ja pelokas pakko. Eilen, saatuani syleillä molempia lapsiani, aloin kuitenkin miettiä mikä juuri Äidissä ja äitiydessä on se, mikä tekee siitä niin pyhää, tai pyhitettyä… usein niin pitkälle glorifioitua, että siitä on tavallisen naisen itseään jo vaikea tunnistaa.
äiti on Maa: tumma sokea syli
josta me kasvamme kuin barbapienet
luottaen, vaatien armottomasti ravintoa ja suojaa
ja äiti antaa sen: hän on Gaia
ikuinen, loppumaton, alkamaton, täysi
hänen kaarnan ja lehvien tuoksuiset käsivartensa
pysyvät meissä aina, ääriviivojamme piirtämässä
silloinkin kun emme tahtoisi, vaikka tarvitsemme
Gaia, Maa
sinä olet meidät synnyttänyt, vehreiksi veistänyt
ja sinuksi kasvaa jokainen joka äidiksi kutsutaan
äiti on Maa, pyhä, elämä.
Kuuntelusuositus: Miljoonasade: Gaia.
P. S. Jos oma äitiys tai lasten askeleet kohtalontiellä mietityttävät, tai vastuu painaa hartiat kireänkumariksi, soita minulle – käsitellään energiat kevyemmiksi ja/tai katsotaan taroteilla seuraavia askelia polulla. <3
-Ylva (234)
Luova rauhattomuus
Edellisessä päivityksessä käsittelin äkillisen seurallisuuden puuskan yhtä äkkinäistä päättymistä. Saatuani siivouksen melkein valmiiksi istuin päiväkahville, kirjoitin jokusen rivin päiväkirjaani… ja tunnistin rauhattomuuden varsinaisen syyn, sen juuren mistä se kasvaa.
Jokin luovuuden ilmaus yrittää murtautua läpi. Todennäköisesti piirustus / piirustuksia, sillä en ole piirtänyt vuoteen, ja pelkään että käsi ei toimi niin kuin tahdon; tai silmä, tai käden ja silmän yhteistyö. Siksi kehomieli koettaa vältellä läpitunkevaa piirtämisen tarvetta kirjoittamalla, laulamalla, tanssimalla… aivan mitä vain, kunhan ei tarvitsisi ottaa sitä hiiltä tai lyijykynää käteen ja alkaa totutella sen käyttöön pitkästä aikaa.
Tiedän, että sille täytyy antautua, aika pian. En vain vielä tiedä mitä syntyy sen tuloksena. On todella mielenkiintoista nähdä, mikä pyrkii esiin; mitä universaali energia koettaa lävitseni lähettää. Pienen hetken se vielä kypsyy… ja sitten!
Mitä Sinussa tapahtuu juuri nyt? Jos tarvitset hiukan jeesiä sen selvittelyyn, soita ihmeessä minulle, niin katsotaan! <3
-Ylva (234)
Terveisiä erakkoluolasta
Muutaman viikon olen ollut tavallista enemmän ihmisten parissa. On ollut suuri tarve kohdata muita: puhua, viettää aikaa, laulaa, nauraa ja tanssia. Ja sitten, yhtä nopeasti kuin tuo vaihe tälläkin kertaa alkoi, yhtä nopeasti se – tälläkin kertaa – loppui.
Eilen herätessäni tunsin, että nyt riittää. Ei yhtään sosiaalisesti kuormittavaa menoa hetkeen. Olen tyhjiin imeytynyt: kuiva käntty, kuin kuollut, kalju puunrunko harottavine oksineen. On aika puhdistautua, siivota koti läpikotaisin, tyhjentää kehomielestä – ja sydämestäkin – kaikki niihin tämän seurallisuuspuuskan myötä kertynyt ylimääräinen, muiden ihmisten vuotama energia. Aika maadoittua, asettua arkeen.
Tänään siis lapsen kanssa lakaisemme, luuttuamme ja lopulta tietysti saunomme. Löylyveteen, haltiankuppiin ja tuoksulamppuun taidan tiputella hiukkasen frankinsensia edistämään hiljentymistä, vahvistamaan sisäistä valoa ja rauhoittamaan sekä puhdistamaan hermostoa ja katajanmarjaa puhdistamaan ja suojaamaan mieltä ja sydäntä stressiltä ja alavireisyydeltä. Kataja myös parantaa visualisointikykyä ja saattaa auttaa astraalimatkalla, ja frankinsensi edistää kaikkia henkisiä pyrkimyksiä. Koska unielämäni on viime viikkoina ollut jopa ahdistavan vilkasta ja erikoisen selkeää, toivon näiden avulla saavani myös ensi yönä hiukan paremmin selvää siitä, mitä minulle on yritetty kertoa.
Siivoilun ja muun puhdistautumisen ohella olen toki täällä myös Sinua varten. Jos tarvitset tarot-tulkintaa, energiakäsittelyä tai muuta missä Noidanvaistoinen voi auttaa, niin soita minulle!
-Ylva (234)
Kohtaamisia
Olen lähipäivinä kohdannut monenlaisia näkemyksiä uskomuksista ja henkisestä tiestä eri ilmentymineen. Omakohtaisesti löysin tien edesmenneiden sukulaisten luo, ja samalla kohtasin monia muitakin energioita, niin tästä maailmasta lähteneitä kuin sellaisia, jotka vielä elävät ihmisinä, mutta jostain syystä heidän sielunsa vaeltavat etsimässä viestikanavaa. Tähän minua opasti Sielunveli, eräs joka on minulle käsittääkseni sekä oppilas että opettaja. Ja haluaisin sanoa myös sydämen rakastettu, mutta sellaisen ääneen sanominen on kovin vaarallista ja helppo ymmärtää pahasti väärin. Olen joka tapauksessa hänelle hyvin kiitollinen, tästä ja muistakin asioista. <3 Sielunveljen henkinen polku kulkee tällä hetkellä reittiä, jolla hän kaipaa yhteyttä poismenneeseen läheiseen, etsii lisää tietoa ja on äärettömän innoissaan ja kokeilunhaluinen.
Olen kohdannut Punaisen miehen, jonka uskomusmaailmaan kuuluu vain se, mitä voimme nähdä ja käsin kosketella. Hän on tiellään vaiheessa, jossa kokee henkilökohtaisena loukkauksena sen, että joku uskoo toisin tai sanoo jopa kokeneensa konkreettisesti niiden energioiden olemassaolon, joille hän ei ole avoin. Kävimme melko kiivastakin sananvaihtoa aiheesta, mutta päätimme keskustelun lopulta hyvässä hengessä.
Olen kohdannut Kristinrouvan, jonka kanssa sulassa yhteisymmärryksessä puhuimme korkeammasta / elämää luovasta energiasta. Hän nimittää sitä kolmiyhteiseksi Jumalaksi, minä universaaliksi läsnäoloksi tai rakkaudeksi. Ymmärsimme toisiamme loistavasti.
Olen kohdannut noidansukuisen, jolla oli runsaasti selittämättömiä kokemuksia pitkän elämänsä varrelta.
Ja kohtasin vielä – tai en fyysisesti, puhuimme puhelimessa Sielunveljen välityksellä – TosiNoidan, joka on elämäntiellään niin pitkällä, ettei omien sanojensa mukaan tahdo enää kertaakaan nostaa henkimaailmaa eteensä. Hänen sukunsa naisten tietotaito päättyy häneen, oman Opettajansa toivomuksesta. Ymmärrän täysin. Ja häntä kuultuani ymmärrän hiukan paremmin oman sukuni naisiakin, jotka pelkäsivät kohdata itseään ja kykyjään täysinä, aitoina, kokonaisina.
Silti on vaikea hyväksyä se, että tuon pelon vuoksi tukahdutin intuition ja Voiman itsessäni niin kauan, että fyysinen terveyteni romahti täysin. Mutta kuitenkin, sekin oli minulle oppimisen ja uudelle avautumisen kokemus: tarpeen, välttämätön, jotta saatoin kasvaa elämään kohtaloani.
Niin kiitollinen näistä kohtaamisista! Kiitos, kiitos, kiitos! <3
Onni vai ilo?
Oletko joskus kokenut vastoinkäymisten keskellä, ettet voi olla onnellinen, ehkä enää koskaan? Onko silloin ollut vaikea löytää hymyä, iloa, pientäkään mielihyvän tunnetta?
Minä olen. Esimerkiksi silloin, kun sairaus vei liikunta- ja ajattelukyvyn, kun ihmissuhteita päättyi, kun jouduin luopumaan kutsumustyöstäni. Jossain vaiheessa huomasin, että olin muuttumassa henkisesti väsyneeksi, kitkeräksi ja vihaiseksi ihmiseksi, juuri sellaiseksi joksi en milloinkaan halunnut tulla.
Silloin jotain naksahti, jokin ratas sisälläni alkoi pyöriä aivan toiseen suuntaan. Huomasin, että onni ja ilo eivät suinkaan ole sama asia. Niillä on kyllä vahva suhde toisiinsa, mutta myös erittäin olennainen ero.
Ilo on tuntemus. Se on jotain, mitä koemme vaikkapa kun meille tapahtuu jotain hienoa, tai olemme hyvässä seurassa viettämässä hauskaa aikaa. Nauru on herkässä, on kevyt ja kupliva olo.
Onni taas on sisäsyntyistä, se on rauha ja varmuus siitä, että se tapahtuu mikä on tarkoitettu. Että kaikki järjestyy kyllä, ellei nyt niin pian, ellei pian niin myöhemmin. Että olen turvassa omassa itsessäni, osana maailmankaikkeuden suurta suunnitelmaa.
Varma, kestävä onnellisuus kyllä lisää ilon mahdollisuutta elämässä, mutta todellinen onni myös pysyy tunteiden vaihdellessa. Olen kokenut suurtakin surua ja pettymystä, mutta tiennyt silti samalla, että ne ovat ohimeneviä tunteita, eivätkä lopulta syö sisäistä onneani mitenkään.
Ellen anna niiden tehdä niin. Meille tapahtuu jatkuvasti ulkoisia asioita, joihin emme aina voi vaikuttaa: ne herättävät tunteita, iloa, surua, pelkoa, riemua, epävarmuutta… tunteille ei voi mitään, eikä niitä pidäkään padota. Voimme kuitenkin kehittää omaa suhtautumistamme niihin. Kun tunne tulee, ja hyökyy vallaten ajatukset, voi miettiä mistä se kumpuaa, miten tämä tunne minuun vaikuttaa ja miksi – ja mitä sitten? Muuttaako se minua jotenkin, todellista, aitoa minääni? Vai onko se vain Egon yritys hallita Sydäntä / Sielua?
Yleensä ei. On hyvä antaa tunteille oma hetkensä, myös negatiivisille. Padotuista tunteista tulee vuorenpeikkoja, jotka tanssivat sisällämme kalvaen peruskalliotamme, kunnes alamme uskoa niiden luoman epävarmuuden ja katkeruuden olevan koko todellisuus. Tunteet voi ja pitääkin näyttää, päästää ulos samalla tavoin kuin ne ovat tulleet sisäänkin. Ne on tarkoitettu kulkemaan lävitsemme, ei jäämään osaksi itseämme, pyhää universaalia läsnäoloamme.
Onni sen sijaan kehittyy koko ajan, ja kehittää meitä olentoina. Jos Sinusta tuntuu, että onni on vaikea löytää ja asettua olemaan siinä, yksi hyvä harjoitus on kiitollisuuspäiväkirja. Kokeile vaikka kuukauden ajan kirjoittaa (tai piirtää, tai ajatella, tai sanella…) joka päivä, mieluiten heti aamulla 10 asiaa, joista tänään olet kiitollinen. Ne voivat olla isoja asioita, pieniä asioita; hetkellisiä tai pysyviä, mitä tahansa. Jippo tässä harjoituksessa on se, että kuukauden aikana niiden on oltava eri asioita joka päivä. Jokainen kiitollisuudenaihe myös perustellaan lyhyesti.
Se henkinen opettaja, joka antoi aikanaan minulle tämän harjoituksen, sanoi: “lopulta on niin vaikea keksiä uusia asioita, että huomaat kirjoittavasi: tänään olen kiitollinen pikkuvarpaistani, koska ne auttavat jalkojani pitämään minut tasapainossa.” Ja silloin alat olla onnen lähteellä.
Kiitollisuutta voi ja tulisikin kokea jokaisesta sisään- ja uloshengityksestä, jokaisesta asiasta elämässämme – niistäkin, jotka kohdatessamme tunnemme negatiivisia tunteita. Kaikki asiat ja ihmiset tiellämme ovat opettamassa meille jotain tärkeää. Niin kuin mekin muiden olentojen elämäntiellä.
Jos aloitat vaikkapa huomenna (ja mikäpä parempi hetki kuin maaginen Valpuri, jolloin kevään hengetär tanssii metsissä ja niityillä uuden elämän alkamisen kunniaksi!), toukokuun päättyessä sinulla on 310 erilaista syytä kiitollisuuteen. Ja joka päivä voit löytää kymmenen uutta. Uskallatko kokeilla? Varoituksen sana: saatat vahingossa tulla pysyvästi onnelliseksi! <3
-Ylva (234)