Toukokuu on perheessäni yhtä juhlahumua. Äitienpäivän lisäksi tähän kuuhun osuu merkkipäiviä ja muita menoja niin paljon, että usein olen koulujen päättyessä uuvuksissa. Onneksi en ole koskaan ollut kesälomien suorittaja, ja jälkeläiseni tietävät, että meillä saa keksiä aika lailla itse kesärientonsa, synnyttäjä makaa mieluummin auringossa latautumassa kuin kiertää huvipuistoja lomastressistä kärsivien ruuhkaraivoisten keskellä. Kullekin omansa. 😀

Äitienpäivä on omasta äitisuhteestani johtuen minulle kovin ristiriitainen päivä. Nuorempana uhriuduin huolella ellei perhe osannut huomioida tarpeeksi tai “oikein”. En enää. Haluan olla lapsilleni ilo ja odotus, en velvollisuus ja pelokas pakko. Eilen, saatuani syleillä molempia lapsiani, aloin kuitenkin miettiä mikä juuri Äidissä ja äitiydessä on se, mikä tekee siitä niin pyhää, tai pyhitettyä… usein niin pitkälle glorifioitua, että siitä on tavallisen naisen itseään jo vaikea tunnistaa.

äiti on Maa: tumma sokea syli
josta me kasvamme kuin barbapienet
luottaen, vaatien armottomasti ravintoa ja suojaa

ja äiti antaa sen: hän on Gaia
ikuinen, loppumaton, alkamaton, täysi
hänen kaarnan ja lehvien tuoksuiset käsivartensa

pysyvät meissä aina, ääriviivojamme piirtämässä
silloinkin kun emme tahtoisi, vaikka tarvitsemme

Gaia, Maa
sinä olet meidät synnyttänyt, vehreiksi veistänyt
ja sinuksi kasvaa jokainen joka äidiksi kutsutaan

äiti on Maa, pyhä, elämä.

Kuuntelusuositus: Miljoonasade: Gaia.

P. S. Jos oma äitiys tai lasten askeleet kohtalontiellä mietityttävät, tai vastuu painaa hartiat kireänkumariksi, soita minulle – käsitellään energiat kevyemmiksi ja/tai katsotaan taroteilla seuraavia askelia polulla. <3

-Ylva (234)