Home » intuitio
Category Archives: intuitio
Voiko ennustamista opiskella?
….kysyttiin minulta tänään. En miellä itseäni “ennustajaksi” siten, että voisin antaa suoria “kyllä, ehdottomasti”- tai “ei missään tapauksessa” -vastauksia mihinkään kysymykseen, mikä tuntuu monille olevan ennustajan määritelmä. Nimitän itseäni noidaksi, vaistoeläimeksi tai esim. kortteja käsitellessäni tulkiksi. Näistä tulkki on ehkä käytännönläheisin määritelmä. Saan nostamieni korttien avulla yhteyden kaikkeuden energioihin, joiden kautta lähden määrittämään ensin kysyjän nykytilannetta ja sitten uusien korttien ja lisäkysymysten kautta yksityiskohtaisempia seikkoja. Koetan kuitenkin aina muistaa mainita kysyjälle, että tilannekuva, joka tässä hetkessä nousee esiin, on riippuvainen hänen itsensä valinnoista tästä hetkestä eteenpäin. Koen, että universumissa kaikki liittyy kaikkeen – joskus tulkki pystyy hyvin vahvasti näkemään, että kyllä, näistä lähtökohdista vaikuttaa siltä että asia X tapahtuu, tai ei, näistä lähtökohdista katsoen ei vaikuta todennäköiseltä. Joskus tulkinta on… no, tulkinnanvaraisempi. 😀 Silloin on todennäköistä, että muuttuvia tekijöitä on edessä vielä niin paljon, että kaikkeuskaan ei tiedä lopputulosta. Ehkä kysyjä ei vielä oikein edes tiedä tahtooko asiaa X oikeasti. (Silloin oikea kysymys olisikin ehkä jokin muu kuin “tapahtuuko asia X”.)
Mutta voiko tulkitsemista opiskella jossain? Ihan varmasti voi. Etenkin verkko-opistot ovat pullollaan monenmoisia kursseja niin tarot-tulkintaan, selvänäköön, parantamiseen kuin mihin tahansa muuhun “noidantyön” osa-alueeseen. Ensimmäinen kysymys kuitenkin tässä asiassa on: koenko olevani intuitiivisesti tietoinen. Joillain meistä vaistoelämä, asioiden tietäminen ja näkeminen, on luonnostaan vahva osa olemustamme. Toisilla kyky on ehkä piiloutunut arjen kuohuihin ja esimerkiksi hyvin materiaali- tai älyorientoituneen elämäntavan alle. Tai ehkä sinä itse tai kasvattajasi pelkäsivät tai väheksyivät kykyäsi lapsena ja tukahdutit sen?
Ensimmäinen askel “ennustamisen” opiskelussa voisi siis olla tietoinen intuition harjoittaminen kaikessa, ihan arkisissa asioissa. Opettele luottamaan vaistoosi: huomioi mitä alitajuntasi yrittää sinulle kertoa, ja pohdi tapahtumien jälkeen missä olit oikeassa, mitä taas et “nähnyt” ennalta. Opi siis tuntemaan Itsesi. Etsi myös rauhassa itsellesi parhaiten sopivaa apuvälinettä kanavointiin: joillekin se on tarot-pakka tai useampi, toisille kirkas pinta kuten lasipallo tai vesimalja, jollekulle unten maailma, jollekin tietyn elementin energiaan keskittyminen… tai jokin aivan muu. Kaikki tekniikat eivät sovi kaikille – käytä aikaa siihen että löydät sen, mikä juuri Sinua puhuttelee kaikkein eniten. Kun olet harjaantunut yhden menetelmän käytössä riittävästi, pystyt luultavasti ottamaan vastaan energioita muillakin menetelmillä helpommin. Ole kuitenkin kärsivällinen harjoittelussa. Pakolla tai kiireellä ei tule kuin… no, tiedätte ehkä vanhan sanonnan siitä millaisia kakaroita. 😉
Myös meditaatiosta (tai arkisemmin meditatiivisesta läsnäolosta, eli mindfullness-tekniikoista ja rentoutuksesta) voi olla apua vaistokokemusten vahvistumiseen. Itselleni ratkaiseva tekijä oli henkisellä tiellä tiettyyn pisteeseen eteneminen ja lopulta Reiki Masteriksi opiskelu: käytännön keinojen oppiminen energian kanavointiin avasivat ammolleen korkeamman tietoisuuden portit. Tämä voimisti huimasti myös tarot-tulkintojeni ja loitsujeni osuvuutta. Käytännössä kyse oli siitä, että opin luottamaan vaistotietooni aivan uudella tavalla.
Voiko ennustamista opiskella jossain? Voi. Juuri Sinun arjessasi, joka hetki. Avaa henkinen porttisi ja anna maan, ilman, tulen ja veden energioiden tulla (muista myös irrottaa niistä tulkintahetken jälkeen ja maadoittaa itsesi, ettet uuvu muiden ihmisten ja asioiden energioista!) <3
Ja jos haluat vahvistusta omalle vaistollesi tai koet, ettet ole vielä valmis luottamaan omaan intuitioosi aivan täysin, soita minulle. Olen täällä juuri Sinua varten! <3
–Ylva (234)
Artikkelin kuva: Brandee Pember / Pixabay.
Kohtaamisia
Olen lähipäivinä kohdannut monenlaisia näkemyksiä uskomuksista ja henkisestä tiestä eri ilmentymineen. Omakohtaisesti löysin tien edesmenneiden sukulaisten luo, ja samalla kohtasin monia muitakin energioita, niin tästä maailmasta lähteneitä kuin sellaisia, jotka vielä elävät ihmisinä, mutta jostain syystä heidän sielunsa vaeltavat etsimässä viestikanavaa. Tähän minua opasti Sielunveli, eräs joka on minulle käsittääkseni sekä oppilas että opettaja. Ja haluaisin sanoa myös sydämen rakastettu, mutta sellaisen ääneen sanominen on kovin vaarallista ja helppo ymmärtää pahasti väärin. Olen joka tapauksessa hänelle hyvin kiitollinen, tästä ja muistakin asioista. <3 Sielunveljen henkinen polku kulkee tällä hetkellä reittiä, jolla hän kaipaa yhteyttä poismenneeseen läheiseen, etsii lisää tietoa ja on äärettömän innoissaan ja kokeilunhaluinen.
Olen kohdannut Punaisen miehen, jonka uskomusmaailmaan kuuluu vain se, mitä voimme nähdä ja käsin kosketella. Hän on tiellään vaiheessa, jossa kokee henkilökohtaisena loukkauksena sen, että joku uskoo toisin tai sanoo jopa kokeneensa konkreettisesti niiden energioiden olemassaolon, joille hän ei ole avoin. Kävimme melko kiivastakin sananvaihtoa aiheesta, mutta päätimme keskustelun lopulta hyvässä hengessä.
Olen kohdannut Kristinrouvan, jonka kanssa sulassa yhteisymmärryksessä puhuimme korkeammasta / elämää luovasta energiasta. Hän nimittää sitä kolmiyhteiseksi Jumalaksi, minä universaaliksi läsnäoloksi tai rakkaudeksi. Ymmärsimme toisiamme loistavasti.
Olen kohdannut noidansukuisen, jolla oli runsaasti selittämättömiä kokemuksia pitkän elämänsä varrelta.
Ja kohtasin vielä – tai en fyysisesti, puhuimme puhelimessa Sielunveljen välityksellä – TosiNoidan, joka on elämäntiellään niin pitkällä, ettei omien sanojensa mukaan tahdo enää kertaakaan nostaa henkimaailmaa eteensä. Hänen sukunsa naisten tietotaito päättyy häneen, oman Opettajansa toivomuksesta. Ymmärrän täysin. Ja häntä kuultuani ymmärrän hiukan paremmin oman sukuni naisiakin, jotka pelkäsivät kohdata itseään ja kykyjään täysinä, aitoina, kokonaisina.
Silti on vaikea hyväksyä se, että tuon pelon vuoksi tukahdutin intuition ja Voiman itsessäni niin kauan, että fyysinen terveyteni romahti täysin. Mutta kuitenkin, sekin oli minulle oppimisen ja uudelle avautumisen kokemus: tarpeen, välttämätön, jotta saatoin kasvaa elämään kohtaloani.
Niin kiitollinen näistä kohtaamisista! Kiitos, kiitos, kiitos! <3
Pyhä savu salvian
Koin äskettäin henkilökohtaisen takaiskun, joka aiheutti monenlaisia tunteita. Koin tulleeni monin tavoin väärinkohdelluksi, ja elinpiirini suorastaan liatuksi. Kävin pitkällisen keskustelun Egoni kanssa: se tahtoi asettaa toisen osapuolen omien tekojensa eteen ja esittää jokaisen epäkohdan suureen ääneen. Sydän voitti. Mitä se hyödyttäisi? Tulisinko siitä iloiseksi, onnellisemmaksi? Toinen tietää kyllä omat ikävät tekonsa, vaikkei haluaisi sitä myöntää. Ja ellei tiedä, ne tulevat hänen eteensä kyllä, kun aika on.
Universaalin rakkauden nimissä: ellet voi sanoa mitään hyvää, älä sano mitään.
Noidanvaiston nimissä: karma’s a bitch. Saamme kaikki tekomme takaisin vähintään kolminkertaisina.
Noidanvaistosta vielä: tunsin tämän olevan tulossa, ja aistin syytkin. Koetin jälleen kerran vakuuttaa itselleni, että olen yliherkkä, kuvittelen asioita. Läheskään aina ei nimittäin tunnu hyvältä saada niin vahvoja aistimuksia toisen ajatuksista, toimista ja aikeista. Se ahdistaa, ja tuntuu myös epäreilulta: mikä oikeus minulla on katsoa kenenkään päähän tai sydämeen. Siksi olen usein koettanut kaikin voimin sulkea vaistoani läheisimpien kohdalla. Joskus vain toisesta suorastaan loimuaa tunne tai ajatus. Sitä ei voi olla aistimatta.
En tuntenut voitonriemua oltuani oikeassa. Menetys oli suuri ja lopullinen. Surustani huolimatta olin silti tavallaan helpottunut. Noidanvaiston rauhoituttua on helpompi keskittyä myös omaan hyvinvointiin. Ensimmäinen tekoni oli kodin puhdistaminen.
Salvia on, paitsi erinomainen keittiöpuutarhakasvi ja muun muassa rasvaisten ruokien oiva maustaja, myös pyhä maaginen yrtti. Sillä on yhteyksiä myös Aliseen, mutta erityisen voimakas se on saadessaan suojella ja puhdistaa. Voit toki tilata vaikka verkosta valkoista salviaa tai salviasuitsukkeita, mutta yhtä hyvin puhdistamiseen kelpaa kotoinen keittiöyrtti. Oman puhdistussuitsukkeeni olen tehnyt kotona. Parasta olisi kasvattaa maagiseen käyttöön tarkoitetut yrtit itse, mutta jos se ei ole mahdollista (omassa asunnossani ei tällä hetkellä ole), voit vaikka puhdistaa kaupan ruukkusalvian puhtaalla vedellä ja merisuolalla sekä muilla sinulle sopivilla keinoilla.
Leikkasin salvian varret puisella veitsellä, sillä salvian sanotaan menettävän voimansa jos siihen kajoaa raudalla. Sidoin yrtin puhtaalla puuvillalangalla tiukaksi kimpuksi ja kuivatin pötkylän miedonlämpöisessä uunissa jonka luukku oli raollaan – Suomen talvessa ja ilman yrttikuivuria se oli käytännöllisin keino.
Jokaisella lienee puhdistusrituaaleihin omat menetelmänsä. Itse tykkään olla mahdollisimman puhdas ja rento niin ulkoa kuin sisältä: sauna ja meditaatio, kevyt kiristämätön vaate (jos vaatetta kaipaa). Salviakimpun sytytän siihen tarkoitukseen varatussa kulhossa ja pyörittelen kulhoa puhdistettavan asian yllä. Kodin puhdistuksessa kuljetan kulhoa huoneesta toiseen niin että sauhu leviää joka puolelle. Tilanteeseen liittyy toki henkilökohtaisia yksityiskohtia, joita en tässä kuvaile. Tilannekohtaiset loitsut tai pyynnöt nousevat yleensä mieleen rituaalin kuluessa, mutta erään yleisemmän katkelman voin tässä jakaa: ehkä siitä on iloa Sinulle, jos joskus haluat kokeilla salviapuhdistusta.
pyhä savu salvian
kotini mun puhdista
suojaa keho, suojaa mieli
suojaa, siunaa sydämeni.
Jos tämä ei herätä vastakaikua juuri Sinussa, löydät kyllä oman puhdistusloitsusi. Loppujen lopuksi sanoilla on vähemmän merkitystä kuin aidolla tahdolla ja tunteella niiden takana.
Toivon Sinulle kaunista, uutta kasvua luovaa huhtikuuta. <3
Ylva, noidanvaistoinen
Kun olin pieni, tiesin ihmisistä paljon nähtyäni heidät kerran. Kasvot, nimet ja keskustelut sanasta sanaan säilyivät mielessäni jopa vuosia heti kun opin puhetta ymmärtämään. Äiti kummasteli, mutta vielä kummempaa – sellaista mistä ei ollut oikein tarpeen puhua – oli se, miten näin yllätysvieraat ovella hetkeä ennen kuin he kävelivät pihaan, kysyin “äiti mikset vastaa puhelimeen” minuuttia ennen pirinää ja osasin kertoa äidin ystävistä asioita joita kukaan ei olisi lapsen kuullen vahingossakaan paljastanut.
Kylän kissat odottivat minua pensasaitojen alla ja seurasivat minua kotiin. Kaksi niistä sitten muuttikin meille, kun omistajat kyllästyivät hakemaan kollejaan päivittäin helmoistani.
Koin kyyneliin asti auringonlaskut, täydet kuut, lintujen lennon ylitseni, tuulen huminan, lehtien värien vaihtelut… muistin ja tiesin, uneksin asioita joita en ollut vielä kokenut.
Tärkeimpänä oppaana oli unissani kulkeva hopeanvalkea naarassusi. Murrosiän tullen se lähti. Samaan aikaan turrutin noidanvaistot, sillä olin jo oppinut että äiti pelkäsi niitä minussa vielä enemmän kuin itsessään ja koko naispuoleisessa suvussa. Vaikka mystiikka, mytologia ja Kummat Kokemukset sekä tieto, jota ei voinut perustella järjellä, seurasivat minua (kuten myös kissat) myös koko aikuisikäni, vasta täytettyäni 40 ja koettuani valtavia elämänmuutoksia olin valmis hyväksymään aidosti ja avoimesti, kuka todella olen. Tiesin, että enää ei ole tarpeen pelätä tai toimia puolisalaa. Aloin myös opiskella tietoisemmin henkistä auttamista.
Ja Susi palasi. Eräänä keväisenä yönä valokuvasin täysikuuta. Taivas oli lähes kirkas, eikä kuun lähellä ollut ainoatakaan pilveä. Kun katsoin ottamaani valokuvaa, siinä se oli. Jo hiukan harmaantunut, vuosikymmenien varrella rähjääntynyt, mutta vielä hopeaturkkinen suden hahmo jolkotti suoraan kirkkaan kuun editse.
Vihdoin saatoin sydämestäni kirjoittaa ja laulaa loitsut, tulkita tarotit, antaa käsieni välittää parantavaa energiaa. Olen koulutettu meditaatio- ja rentoutusohjaaja sekä sertifioitu Usui Reiki Master, mutta ne ovat vain ulkoisia nimityksiä sille, mitä olen sydämeltäni.
Olen Ylva, noidanvaistoinen. Laitettu tänne auttamaan. Vaistolla, sydämestä. Palvelen Sinua ennustaja24.fi– ja enkeliviesti.fi -sivustoilla. Soita siis Ylvalle (234) ja kerro mitä voin tehdä hyväksesi. Kiitos universumille ja Sinulle, että saan tehdä sitä mihin olen tarkoitettu! <3