Home » kiitollisuus
Category Archives: kiitollisuus
Sielun rauhoitus
Keväisin ja alkukesällä olen usein kovin rauhaton ja samalla loputtoman väsynyt. Kestää hetken, että keho ja mieli tottuvat lisääntyneeseen valoon, d-vitamiinitason nousuun auringon ansiosta, lämpöön, vihreyteen… kaikkialla virtaavaan ja kohisevaan Elämään, sen paloon.
Tänään olen siivonnut oikein ajatuksella. Tein listan tehtävistä, jaoin asiat riittävän pieniin palasiin (riisu petivaatteet; laita puhtaat lakanat; viikkaa vaatteet kaappiin, imuroi lattia jne.) Aloitin makuuhuoneesta. Viikkasin nojatuoliin ja vähän muuallekin kertyneet vaatekasat kaappiin ja pyykkikoriin tarpeen mukaan. Vein petivaatteet pyykkiin ja vaihdoin puhtaat. Imuroin nurkkia myöten huolella. Avasin ikkunan ja suljin huoneen oven että se saisi raikastua kunnolla. Vein ovensuussa pitkään odottaneet talvivaatekasat kellariin. Siivosin keittiön oikein perusteellisesti. Lakaisin. Hoidin asioita kaupungilla. Pesin muun ohessa pari pyykkikoneellista.
Urakkaa jäi vielä: muiden huoneiden imurointi, pölyjen pyyhintä ja lattioiden pesu odottaa huomista. En halunnut uuvuttaa itseäni. Vaikka teinkin asiat kaikessa rauhassa, kehoni sietää vain tietyn määrän rasitusta – on lopetettava vähän ennen kuin tuo raja tulee näkyviin. Idea tässä oli kuitenkin se rauha. Ei ollut kiire. Käytin tehtäviin juuri sen verran aikaa kun tarvitsi. En lötköillyt, mutten myös hätäillyt ja kiirehtinyt siksi, että on vielä niin paljon muuta.
Ei ollut. Ei juuri sillä hetkellä. Eikä juuri tällä hetkellä. Juuri tällä hetkellä on vain tämä hetki. Aina. Elä se. <3
Silloin kun luonnossa fiilistelykään ei auta, arkisiin askareisiin keskittyminen voikin tehdä ihmeitä. 😉 Avuksi sielun rauhoituksessa voivat olla myös mantrat, manifestointilauseet tai muut loitsunomaiset toistuvat omien periaatteiden vahvistukset. Itse kerron nämä asiat itselleni aamuisin noustuani istumaan, paljaat jalat tukevasti vasten lattiaa. Samalla hengitän syvään ja rauhallisesti nenän kautta, vatsanpohjasta asti, avaten itseni uudelle päivälle. Näistä Reikin periaatteista on monta muunnelmaa, tässä omani.
Tänään teen parhaani, jotta
1. En hermoile.
2. En vihastu.
3. Työskentelen ahkerasti.
4. Osoitan kunnioitusta muita kohtaan.
5. Olen kiitollinen.
Jos tarvitset muuta pientä jeesiä sielun tai mielen rauhoittamiseen tai ajatustesi / elämäntilanteesi selvittämiseen, soita minulle. Olen täällä – Sinua varten. <3
–Ylva (234)
Kuva: Anni Nykänen / Mummo.http://mummo.sarjakuvablogit.com/files/2015/04/noeta_akka.jpg
Kohtaamisia
Olen lähipäivinä kohdannut monenlaisia näkemyksiä uskomuksista ja henkisestä tiestä eri ilmentymineen. Omakohtaisesti löysin tien edesmenneiden sukulaisten luo, ja samalla kohtasin monia muitakin energioita, niin tästä maailmasta lähteneitä kuin sellaisia, jotka vielä elävät ihmisinä, mutta jostain syystä heidän sielunsa vaeltavat etsimässä viestikanavaa. Tähän minua opasti Sielunveli, eräs joka on minulle käsittääkseni sekä oppilas että opettaja. Ja haluaisin sanoa myös sydämen rakastettu, mutta sellaisen ääneen sanominen on kovin vaarallista ja helppo ymmärtää pahasti väärin. Olen joka tapauksessa hänelle hyvin kiitollinen, tästä ja muistakin asioista. <3 Sielunveljen henkinen polku kulkee tällä hetkellä reittiä, jolla hän kaipaa yhteyttä poismenneeseen läheiseen, etsii lisää tietoa ja on äärettömän innoissaan ja kokeilunhaluinen.
Olen kohdannut Punaisen miehen, jonka uskomusmaailmaan kuuluu vain se, mitä voimme nähdä ja käsin kosketella. Hän on tiellään vaiheessa, jossa kokee henkilökohtaisena loukkauksena sen, että joku uskoo toisin tai sanoo jopa kokeneensa konkreettisesti niiden energioiden olemassaolon, joille hän ei ole avoin. Kävimme melko kiivastakin sananvaihtoa aiheesta, mutta päätimme keskustelun lopulta hyvässä hengessä.
Olen kohdannut Kristinrouvan, jonka kanssa sulassa yhteisymmärryksessä puhuimme korkeammasta / elämää luovasta energiasta. Hän nimittää sitä kolmiyhteiseksi Jumalaksi, minä universaaliksi läsnäoloksi tai rakkaudeksi. Ymmärsimme toisiamme loistavasti.
Olen kohdannut noidansukuisen, jolla oli runsaasti selittämättömiä kokemuksia pitkän elämänsä varrelta.
Ja kohtasin vielä – tai en fyysisesti, puhuimme puhelimessa Sielunveljen välityksellä – TosiNoidan, joka on elämäntiellään niin pitkällä, ettei omien sanojensa mukaan tahdo enää kertaakaan nostaa henkimaailmaa eteensä. Hänen sukunsa naisten tietotaito päättyy häneen, oman Opettajansa toivomuksesta. Ymmärrän täysin. Ja häntä kuultuani ymmärrän hiukan paremmin oman sukuni naisiakin, jotka pelkäsivät kohdata itseään ja kykyjään täysinä, aitoina, kokonaisina.
Silti on vaikea hyväksyä se, että tuon pelon vuoksi tukahdutin intuition ja Voiman itsessäni niin kauan, että fyysinen terveyteni romahti täysin. Mutta kuitenkin, sekin oli minulle oppimisen ja uudelle avautumisen kokemus: tarpeen, välttämätön, jotta saatoin kasvaa elämään kohtaloani.
Niin kiitollinen näistä kohtaamisista! Kiitos, kiitos, kiitos! <3
Onni vai ilo?
Oletko joskus kokenut vastoinkäymisten keskellä, ettet voi olla onnellinen, ehkä enää koskaan? Onko silloin ollut vaikea löytää hymyä, iloa, pientäkään mielihyvän tunnetta?
Minä olen. Esimerkiksi silloin, kun sairaus vei liikunta- ja ajattelukyvyn, kun ihmissuhteita päättyi, kun jouduin luopumaan kutsumustyöstäni. Jossain vaiheessa huomasin, että olin muuttumassa henkisesti väsyneeksi, kitkeräksi ja vihaiseksi ihmiseksi, juuri sellaiseksi joksi en milloinkaan halunnut tulla.
Silloin jotain naksahti, jokin ratas sisälläni alkoi pyöriä aivan toiseen suuntaan. Huomasin, että onni ja ilo eivät suinkaan ole sama asia. Niillä on kyllä vahva suhde toisiinsa, mutta myös erittäin olennainen ero.
Ilo on tuntemus. Se on jotain, mitä koemme vaikkapa kun meille tapahtuu jotain hienoa, tai olemme hyvässä seurassa viettämässä hauskaa aikaa. Nauru on herkässä, on kevyt ja kupliva olo.
Onni taas on sisäsyntyistä, se on rauha ja varmuus siitä, että se tapahtuu mikä on tarkoitettu. Että kaikki järjestyy kyllä, ellei nyt niin pian, ellei pian niin myöhemmin. Että olen turvassa omassa itsessäni, osana maailmankaikkeuden suurta suunnitelmaa.
Varma, kestävä onnellisuus kyllä lisää ilon mahdollisuutta elämässä, mutta todellinen onni myös pysyy tunteiden vaihdellessa. Olen kokenut suurtakin surua ja pettymystä, mutta tiennyt silti samalla, että ne ovat ohimeneviä tunteita, eivätkä lopulta syö sisäistä onneani mitenkään.
Ellen anna niiden tehdä niin. Meille tapahtuu jatkuvasti ulkoisia asioita, joihin emme aina voi vaikuttaa: ne herättävät tunteita, iloa, surua, pelkoa, riemua, epävarmuutta… tunteille ei voi mitään, eikä niitä pidäkään padota. Voimme kuitenkin kehittää omaa suhtautumistamme niihin. Kun tunne tulee, ja hyökyy vallaten ajatukset, voi miettiä mistä se kumpuaa, miten tämä tunne minuun vaikuttaa ja miksi – ja mitä sitten? Muuttaako se minua jotenkin, todellista, aitoa minääni? Vai onko se vain Egon yritys hallita Sydäntä / Sielua?
Yleensä ei. On hyvä antaa tunteille oma hetkensä, myös negatiivisille. Padotuista tunteista tulee vuorenpeikkoja, jotka tanssivat sisällämme kalvaen peruskalliotamme, kunnes alamme uskoa niiden luoman epävarmuuden ja katkeruuden olevan koko todellisuus. Tunteet voi ja pitääkin näyttää, päästää ulos samalla tavoin kuin ne ovat tulleet sisäänkin. Ne on tarkoitettu kulkemaan lävitsemme, ei jäämään osaksi itseämme, pyhää universaalia läsnäoloamme.
Onni sen sijaan kehittyy koko ajan, ja kehittää meitä olentoina. Jos Sinusta tuntuu, että onni on vaikea löytää ja asettua olemaan siinä, yksi hyvä harjoitus on kiitollisuuspäiväkirja. Kokeile vaikka kuukauden ajan kirjoittaa (tai piirtää, tai ajatella, tai sanella…) joka päivä, mieluiten heti aamulla 10 asiaa, joista tänään olet kiitollinen. Ne voivat olla isoja asioita, pieniä asioita; hetkellisiä tai pysyviä, mitä tahansa. Jippo tässä harjoituksessa on se, että kuukauden aikana niiden on oltava eri asioita joka päivä. Jokainen kiitollisuudenaihe myös perustellaan lyhyesti.
Se henkinen opettaja, joka antoi aikanaan minulle tämän harjoituksen, sanoi: “lopulta on niin vaikea keksiä uusia asioita, että huomaat kirjoittavasi: tänään olen kiitollinen pikkuvarpaistani, koska ne auttavat jalkojani pitämään minut tasapainossa.” Ja silloin alat olla onnen lähteellä.
Kiitollisuutta voi ja tulisikin kokea jokaisesta sisään- ja uloshengityksestä, jokaisesta asiasta elämässämme – niistäkin, jotka kohdatessamme tunnemme negatiivisia tunteita. Kaikki asiat ja ihmiset tiellämme ovat opettamassa meille jotain tärkeää. Niin kuin mekin muiden olentojen elämäntiellä.
Jos aloitat vaikkapa huomenna (ja mikäpä parempi hetki kuin maaginen Valpuri, jolloin kevään hengetär tanssii metsissä ja niityillä uuden elämän alkamisen kunniaksi!), toukokuun päättyessä sinulla on 310 erilaista syytä kiitollisuuteen. Ja joka päivä voit löytää kymmenen uutta. Uskallatko kokeilla? Varoituksen sana: saatat vahingossa tulla pysyvästi onnelliseksi! <3
-Ylva (234)
Pyhän kokemisesta
Erosin evankelisluterilaisesta kirkosta noin vuosi sitten, pohdittuani pitkään haluanko jatkaa jäsenyyttäni vain tavan vuoksi. En enää kokenut kirkkoon kuulumista eettisesti oikeaksi ratkaisuksi itselleni, koska käytännössä harjoitan uskoa aivan toisissa muodoissa, sen vähän mitä harjoitan. Se, millaisia jumaluuden muotoja palvelen ja miten, on minulle hyvin henkilökohtaista, joten en sitä tässä enempää availe. Sen sijaan puhun lyhyesti pyhän kokemisesta.
Pääsiäisviikolla olin kuuntelemassa koululaisten kevätkonserttia kaupunkimme vanhassa, kauniissa kirkossa. Korkeat holvit, kaikuvat käytävät ja lasten äänet, jotka kohosivat jonnekin paljon kattoa ylemmäs ja avarammalle… ne saivat väreet käsivarsiin ja kyyneleet silmiin. Vaikka tunnustaudun lähinnä pakanaksi (jos jokin uskonnollinen suuntaus on valittava), Kristuksen tarina on kaunis, koskettava kertomus. Kirkkorakennus sekä tilana että kaiken sen riemun ja surun kautta mitä siellä on koettu ja lohtua haettu – varmasti myös saatu – on uskomattoman tunteisiinkäyvä paikka.
Pyhä. Siinä merkityksessä, että siinä kokemuksessa on jotain selittämättömän suurta ja voimallista, tuntematonta mutta selvästi aistittavaa.
Tänään huomasin myös, että puissa on jo aika isot lehdet. Jäin katsomaan huojuvia oksia kesken ohikulkuni, ja aistin sen saman tunteen. Äkkiä näin sieluni silmin itseni luonnontilaisessa vanhassa metsässä, jossa usein keväisin kuljen, ja kuulin kohinan ja lirinän, kun kevätsade valui puhkeavilta lehdiltä. Pyhyyden tunne vahvistui.
Minulle pyhä on luonnon uskomaton viisaus, selittämätön kauneus, universaali rakkaus, se yhteisyys jota voimme parhaimmillaan kokea ventovieraiden kanssa… kaikki se, mikä värisyttää ja saa riemuitsemaan, sielun kohoamaan jonnekin paljon, paljon kattoa korkeammalle. Ja vaikka se, miten mustista noidankissoista pienempi ja arempi käpertyy itsepintaisesti juuri nyt syliini niin, että läppäri tasapainottelee polvieni kärjillä. Pienen eläimen tahto ja tarve olla toisen pienen eläimen suojassa ja suojana. Elämänvoima kaikissa muodoissaan. Maan, ilman, tulen ja veden läsnäolo kaikessa elollisessa.
Mitä pyhä merkitsee Sinulle?
–Ylva (234)
Noita ja ihminen
olen noita noitien, ihminen ihmisten suvusta
tieni on kuun tie
parantavan rakkauden
vaiston ja unien
veden ja tulen tie
elämänpuun juurista juontuva tie
tule voima! tule kuuntelemisen taito
myötätunnon parantava yrttiöljy
palsami pahaa vastaan.
Olen kirjoittanut runoja siitä asti kun kolmen ikäisenä opin lukemaan ja piirtämään kirjaimia paperille. Kaikki ne ajatukset, jotka eivät aina tahdo tulla suuni kautta, tulevat vaivatta ulos sormenpäistäni. Tämä on ollut suuri siunaus, universumin valtava lahja ihmiselle jonka sydän on aina täynnä. Aina välillä olen onnistunut tavoittamaan jonkin tunteen tai kokemuksen, joka on koskettanut myös muita sydämeen asti.
Tämä on ollut iso kiitollisuuden aihe myös tässä auttamistyössäni, jota tällä hetkellä teen ennustaja24.fi– ja enkeliviesti.fi -sivustojen kautta (numeroni on 234). Sen lisäksi että saatan upottaa meditaatio-ohjauksiini lyyristä kerrontaa, olen huomannut myös että pystyn kirjoittamaan tilanteeseen sopivan loitsun hetkessä – ja useimmiten se toimii.
Useimmiten? Mikä noita se semmoinen on jonka taidot eivät aina toimikaan? Noita noitien, ihminen ihmisten suvusta. Vaikka kuinka tahtoisi aina olla puhdas ja avoin, aina toimia sydämestään käsin… ihminen on kuitenkin aina ihminen. Sydämen lisäksi meillä on Ego, se minä-minä-apina, jolla on itsekkäät vaikuttimet.
Egolla on pelkoja: Pystynkö? Entä jos en osaakaan auttaa? Mikä minä luulen olevani, tässä kekkuloin!
Egolla on haluja: Tahtoisin että tämä ihminen ajattelee minusta hyvää! Voi kunpa onnistuisin oikein hyvin!
Sillä on tarpeita: Kamala nälkä / jano / vessahätä, univäsy, laiskotus…
…ja sidoksia: Lapsi tulee kohta koulusta, olisi se ja se tapaaminen tänään, äsh – unohdin vastata ystävän viestiin.
[Kuva: Noita ja ihminen.jpg]
Kuvateksti: Auttaminen onnistuu parhaiten, kun ego rauhoittuu taka-alalle. Minulle paras tie siihen on maadoittuminen, meditointi ja säännöllinen energiahoito.
Ego on meissä kaikissa vahvana. Se tahtoo suojella meitä, varoittaa ja huolehtia. Kuin ylihuolehtiva vanhempi, se samalla kuitenkin estää meitä usein löytämästä maailman ihmeitä. Tahtoni ja toiveeni on aina toimia sydämestäni käsin, juuri siinä hetkessä auttaen, siihen keskittyen täysin. Kuitenkin joskus Ego asettuu tielle, vaikuttaen energian ja ymmärryksen puhtaaseen virtaan.
Siksi voin vain tunnustaa, mikä olen: noita noitien, ihminen ihmisten suvusta, ja pyytää yhä uudelleen ja uudelleen:
tule voima! tule kuuntelemisen taito
myötätunnon parantava yrttiöljy
palsami pahaa vastaan.
Ja voin olla kiitollinen jokaisesta onnistumisen ja epäonnistumisen hetkestä. Ensimmäiset rohkaisevat, toiset kasvattavat. Kiitos. Kiitos. Kiitos!